Cantarellus -ryhmän vaelluspäiväkirja
Soopan syysvaellus 2003
Pältsan - Paras

Ryhmäämme kuului:
Lauri Wannas
Mari Murtomaa
Elina Nuortimo
Maritta Pykäläinen
Saara Seppälä
Otso Rantanen

Kuvat:
1, 2, 3, 4, 5, 6, 7, 8, 9, 10, 11, 12

1. päivä

Aamulla kuudenmaissa auringon kirkkaat säteet horisontista, alkoivat vähitellen herätellä bussiin nukahtaneita 28 syysvaeltajaa. Kahdeksalta bussista jalkautui 6-henkinen Reipas II maastoon muutaman kilometrin verran Norjan puolelta. Taivalsimme koleassa aamussa vaellusreittiä pitkin lounaaseen kylmän tuulen kiusatessa puuskillaan. Aamun koleudesta kertonee myös se, että muutamia syksyn ensihiutaleita tuiskusi puhurin mukana.
Lounastauon pidimme Goallarras’sanin ylitettyämme lammen rannalla, jonne aurinkokin alkoi vähitellen paistella. Otson bensakeittimestä huolimatta, tyttäret onnistuivat nopeammin ruoanlaitossa.
Gåldabak’tin vieritse laskeuduttuamme löysimme tunturikoivikosta hyvän kanttarelli paikan, josta muutamassa minuutissa kerättiin päivällistä varten reilu kilo kullankeltaisia herkkuja. Laskeutumisessa Mari onnistui nyrjäyttämään nilkkansa, mutta onnistui hammasta purren ja hieman ontuen kävelemään Galdahyttanin tuville, jonka viereen pystytimme leirin. Päivätaipaleeksi kertyi noin 14 kilometriä helpohkossa tunturimaastossa pääosin puurajan yläpuolella vaeltaen. Iltasella söimme leirissä päivälliseksi saalistamme kanttarellit sipulin ja perunamuusin kera. Käytimme surutta hyväksemme tupien yhteydessä ollutta vessaa ja juomapistettä sekä puuvajan halkoja. Haloista kokosimme pienen roihun telttojen viereen. Halkovajalla käynnit tosin alkoivat vähentyä, kun epäluuloiset norjalaiset tupien asukkaat alkoivat seurailla touhujamme. Nuotiolla paistoimme vielä lettuja iltapalaksi ja nukkumaan selviydyimme kymmeneen mennessä.
Lauri Wannas

2. päivä

Kymmenen/yhdentoista tunnin yöunen jälkeen heräsimme semiaurinkoiseen aamuun. Yö oli viileähkö, nukkumaan mennessä mittari näytti -3 ?C (sikäli mikäli Otson silmiin on luottamista). Jätimme Norjalaisille naapureillemme hyvästit yhdentoista aikaan ja jatkoimme polkua pitkin Pältsan suuntaan.
Ryhmänne pitäisi keksiä mediaseksikkäämpi nimi kuin ’Reipas II’. Tästä meinaa syntyä ongelma, jota on yritetty ratkoa maanittelua, uhkailua ja lahjontaa hyväksi käyttäen. Mutta kukaan ei ole toistaiseksi pulauttanut ilmoille sopivaa. Vaellus päätettiin toteuttaa jonkin työnimen alla ja muovata ’veret seisauttava’ ryhmänimi viikon lopuksi, mutta toistaiseksi työnimikin loistaa poissaolollaan. Vaan ei tämä juurikaan häirinnyt kulkuamme, joka oli kohtuu joutuisaa. Alkumatka oli alamäkivoittoista ja eipä aikaakaan kun olimme taivaltaneet lounastaukoon oikeutetun matkan. Pojat johdattelivat meidät mukavalle taukopaikalle -pois polulta- keskelle julmetun leveää (no, liioittelua mutta ainakin 0,5 km) kivikkoa. Allekirjoittanut vihoittelevan nilkan kanssa mietti muutamaan kertaan koko lounaan tarpeellisuutta, mutta maistuihan se siellä vaikka vaatikin ehkä veronsa. Lauri ohjasi meidät ruoan valmistumista odotellessamme Kälviäläisen keppijumpan saloihin, kuulemma tunnettu voimisteluharjoite biologien keskuudessa. Lounaan jälkeen palasimme polulle, jota taivalsimme Gappohyttanille asti. Aikamme ihastelimme rantakallioita hiidenkirnuineen ja pientä putouksen tynkää Pältsan kohotessa taustalla jatkoimme matkaa ohi ruotsalaisten ukkovaeltajien valtaaman norjalaiskämpän. Ruotsi-Norja -rajakyltti osoittautui hulvattomaksi valokuvauskohteeksi, jonka ympärillä ja päällä (Lauri) pyörimme aikamme napsien kuvia. Ja taas pululle, päämääränä päästä Pältsan läheisyyteen. Loppumatkasta tytöt alkoivat miettiä syntyjä syviä ja siinä ajatuksissaan hidastivat hieman vauhtiaan ja vaihtoivat reippaan askeleen laahaaviin. Pojat tykittivät XXXXX rantaan, josta yli kahlattuamme aloimme leirin pystytykseen. Kello kävi yhdeksää, joten takana on täysi päivä. Kilometrejä en tiedä, niitä kuulemma laskee vain etelän ihmiset. Ruoka maistui ja telttoihin kömmimme hyvinkin pian. Vieressämme Pältsan odottaa huomisia huiputtajiaan, siis huippunsa valtaajia.
Mari Murtomaa

3. päivä

Aamulla kahdeksan maissa heräsimme auringonpaisteeseen, teltassakin oli sisällä ruhtinaalliset +16 ?C (Aurinko paisteli sen verran pilvettömältä taivaalta, että piti laulaa ’Voiko päivä enää ihanammin alkaa’.) Mansikkapuuron ym. jälkeen lähdettiin kipuamaan kohti Pältsanin (ystävien kesken Peltsin) huippua kohti. Ihanan kevyt olo askel ilman rinkkoja! Kahdessa ja puolessa tunnissa noustiin upeiden ’veret seisauttavien’ maisemien ympäröiminä Peltsin huipulle. Hellekesän tunnelmissa lumi tuntui melkein eksoottiselta. Useiden kameroiden voimin otettujen huiputuskuvien jälkeen löysimme vieraskirjankin, jonne kirjoittaessa sitten pakon edessä syntyi ryhmällemme nimi: CANTTARELLUS. Kumma kyllä melkein kaikki kirjan muutkin nimet oli suomalaisia, joukossa jopa joku kotikunnastani Längelmäeltä. Sää oli niin tyyni ja aurinkoinen, että huipulla vierähti 1 ½ tuntia, jonka aikana muun muassa tunturi merkattiin reviiriksemme naalien tapaan. Naalien (ehkä) jälkiäkin nähtiin ja alas laskeuduttaessa kiiruna. Rinteessä suoritettiin myös koprologista tutkimusta. Matkan päästä nähtiin myös ylöspäin matkalla ollut ’ruotsalaisten’ porukka, joihin pidettiin kohtelias hajurako. Neljän aikaan palattiin leiriin ja olikin jo sudennälkä. Sankarillisesti vielä mahat täynnä purettiin leiri jatkettiin taivalta. Pienen matkan päästä polun varrelta löytyi soopalaisia, nimittäin Reipas III:n teltat ja leiriin jäänyt Sari. Siinä selvisi, että nälemämme ’ruotsalaiset’ olivatkin Reipas III matkalla myöskin huiputtamaan Peltsiä, ja mekin oltiin kierretty ne kaukaa johtuen jonkinlaisista antipatioista ruotsalaistia kohtaan, hyi meitä. Sateen alkaessa ripsotella kahdeksan aikoihin pystytettiin teltat Ruotsin-Norjan rajan tuntumaan (rajapyykki, RR 291). Nyt pötkötellään teltassa sateen ropinassa ja tuulen tuiverruksessa ja toivotaan ettei tarvitsisi yöllä nousta pissalle.
Saara Seppälä

4. päivä

Vaikka yö alkoi sateella ja mietinnöillä viekö tuuli teltan, aamulla ilma oli sateeton ja näyttäytyipä aurinkokin pikkuruisen hetken ennen matkaan lähtöä. Läksiäisiksi tanssimme vielä seidan ympärillä myötäpäivään, jotta päivästä tulisi parhain. Tanssi taisi kuitenkin mennä väärään suuntaan, sillä emme ehtineet kulkea kauaakaan ennen kuin sade alkoi.
Sateesta huolimatta laskimme rinkkamme hieman ennen Iselvania ja suuntasimme kohti jäätikköä. Jonkin aikaa kivirakalla tasapainoteltuamme Mari ja nilkka päättivät kääntyä takaisin ja mennä säikyttelemään turisteja. Molemmat tavoitteet täyttyivät. Me muuta kuljimme ja kiipesimme, kaksi tuntia, kunnes olimme siellä, jäätiköllä. Erityisen syvän vaikutuksen meihin teki somasti mutkitteleva railopuro, vetäisi kyllä voiton Särkänniemen Tukkijoesta. Ihailimme aikamme kunnes lähdimme palaamaan. Karhuherra (rouva eli neiti) Baddington ja ystävänsä käyttivät lumella hillitysti hyväkseen asujensa ominaisuuksia. Eräillä noista lukemattomista kivistä jalkani lähtivät eri suuntiin ja armas keppini katkesi, olihan se vähän onnetonta, mutta selvitty on. Kun hiljakseltaan saavuimme rinkkojemme tykö, huomasimme Marin kadonneen rinkkoineen. ’Etsintöjen’ jälkeen selviää, että n. 300 metrin päässä menosuuntaan odottelee teltta märkiä jäätikön kävijöitä. Selviää myös, että olemme puolisokeita, kun emme huomanneet rinkkojemme edustalla olevaa, kivistä vaivalla väsättyä -- tent 300 m -> --, viestiä. Toivumme teltassa syönnin ajan, kunnes jatkoimme matkaa Iselvanin itäpuolta. Laaksossa oli mukavaa ja kerran aurinko paistoi aivan uskomattoman hienosti. Tuuli yltyi yltymistään siten, että viimeinen puolituntinen kuljettiin vasen kylki edellä.
Nyt makaamme makuupusseissamme jossain täällä Gaisseluohktan rinteellä, annamme tuulen hurjistella menojaan, luotamme että kiviä on riittävästi ja kaaret kestävät. Nukkumatti taitaa myös asua jossain lähistöllä.
Elina Nuortimo

5. päivä

Kiviä oli riittävästi ja kaaretkin kestivät - mitä nyt vähän vääntyivät (katu-uskottavasti, niin kuin Mari kommentoi J )
Aamu oli aurinkoinen kun avasin silmäni - 9.45 - nukuimme koko saattue siis tavanomaista pidempään, ja olihan siihen nyt hyvä syy. Tuuli, satoi ja makuupussi oli paras vaihtoehto jonkin aikaa. Mutta… kyllä se siitä lähti. Aamupuuro ei ole kirjoittajalle koskaan maistunut yhtä hyvin kuin nyt. Aamua piristi myös reippaat aamulaulut, joita telttaryhmissä esitimme tuulen läpi toisillemme. Meidän telttta kunnostautui ”tiernapojat” -esityksellä sekä ” Ihme & Kumma:lla… naapuriteltasta kajahti ”Sillanpään marssilaulu”, johon mekin yhdyimme aina kun osasimme Laulaminen on niin jees.
Ilma oli jännä - ilmeisesti noilla seuduilla aurinko näyttäytyy vain harvoin kun uskaltautuu. Sade tuli ja meni, uudelleen ja uudelleen, hassua. Tuuli sentään oli yöstä laantunut ja saimme rinkat kunnolla pakattua ja aloimme taittaa taivalta puolilta päivin kohti järven rannassa siintävää mökkiä ja kotaa. Emme tienneet mitä ne olivat kunnes huomasimme olevamme ”Moskahytta” -nimisessä paikassa. Ja tämän kun olisimme edellisiltaisella tuulen tuivertaessa löytäneet, damn. Mutta, no taivaalta, viime yöllisestä oli henkeä ja nukuin myrskystä huolimatta aika hyvin.
Istuimme aikamme hytta:ssa suklaata maistellen ja tutustuimme norjalaisiin päivälehtiin (siellä mökissä oli) sekä mökin vieraskirjaan. Olipa aika lähteä kohti Pältsastugania Moskahytta huilailun jälkeen. Sade ja aurinko seurasi meitä vuorotellen, lounastauon pidimme vain pikaisesti leipävoittoisesti. Näimme kauniin sateenkaaren matkalla ja sen päästä… kai… löytyi porotokka. argh?!
Ehdimme myötätuulessa hyvin päivällisaikaan Pältsastuganille, näimme mm. koiran, ihmisiä (jee) sekä mökinvahtija sedän. Hän ystävällisesti neuvoi meille ilmaisen telttailupaikan, joka onkin todella hieno - beach nurkan takana ja kaikkea. Matkalla sinne sattui pieni välikohtaus kun luulimme Laurin kameran pudonneen jonnekin stuganin ja telttailu paratiisin välimaastoon. Pienestä sateesta huolimatta ilta oli hieno ja kuivattelimme märkiä vaatteita puissa ja pensaissa. Kameran katoaminen varjosti tunnelmaa silti, kun emme etsinnöistä huolimatta sitä löytäneet. Ennen kuin Lauri löysi sen itse - rinkastaan J Jee, mutta saatoimme rauhallisin mielin viettää iltaa nuotion ääressä muun muassa kenkiä, pohjallisia ja sukkia kuivaten. Pari sukkaa jo roihahti siinä sivussa. Peltsi/Pältsa siinsi silmiemme edessä, nyt ei enää lumihuippuisena.
Mietimme jäljellä olevia kahta päivää ja päätimme suunnata jo ensi yöksi Kuohkimajärvelle, mielessämme lämmin tupa, kamiina, sauna ja kuivat vaatteet. Myös ajatus viimeisen illanvietosta Saanan huipulla bunkkerissa heräsi eloon. Saapi nähdä miten käy. ”Korkeajännitys” -ääneenluku oli myös nuotioillan viihdykkeenä. Aargh. Mukavan illan päätteeksi nyt taas täällä makuupussissa, sade ropisee, kauniita unia.
Maritta Pykäläinen

6. päivä

Pältsastugan-Kuokimasjön, +9ºC, hirveä kosteus teltassa aamulla Herätys oli kello 9.00. Se onnistui tänäänkin ilman kelloa. Sininen teltta ääntelehti jälleen aikaisemmin, pahus. Sää ei paljoa päivälle luvannut, taivas oli harmaa kuin armeijan arki. Tuuli oli tyyntynyt, mutta vettä ropisi sääännöllisen epäsäännöllisesti (lopulta koko päivän ja illan). Aamutoimet sujuivat sutjakasti harjoituksen ja Laurin komentojen ja määräaikojen siivittäminä. Eilinen tupavahti tuli toivottamaan hyvät huomenet koiransa kanssa. Koira kävi nuuhkimassa tyttöjen teltan ovella aamiaispuuroa. Koira totteli kuitenkin omistajansa pilliä ja jätti tyttöjen aamiaisen rauhaan. Eilen ’hedelmiä’ (vaatteita) kantanut pensas oli menettänyt herkkunsa aamuun mennessä. Laurin määräajasta olimme tapamme mukaan 20 minuuttia myöhässä, Lauri tosin paljasti asettaneensa aikataulun, siis liikkeellelähdön tänä aamuna tuntia myöhemmäksi, joten olimme sittenkin 40 minuuttia etuajassa, kerrankin. Liikkeelle lähdimme viimein 10.20. Päivän tavoite oli päästä takaisin Suomeen Kolmenvaltakunnanrajapyykin kautta. Tarkemmin Kuohkimajärven autiotuvalle saunomaan, matkaa kertyisi hiukan reilun kympin verran. Kämpällä halusimme olla varhain, jotta saisimme kastuneet varusteemme kuiviksi. Taival eteni varsin reippaasti välillä taukoja pitäen. Kulkiessa rakensimme pilvillinnoja autiotuvan ihanuudesta. Vihdoin rajapyykki piirtyi vasten sateisen harmaata taustaa. Pyykillä pakolliset valokuvat otettuamme jatkoimme kohti kämppää. Kämpällä odotti yllätys. Paikalle oli ehtinyt aiemmin kaksi Soopan reipasta ryhmää. Kuulumiset vaihdettuamme asetuimme taloksi autiotupaan, muiden antaessa ryhmällemme tilaa, todella partiomaista (siis muilta paitsi meiltä). Poikien luvattua tytöille saunomisen onnistuvan Kuohkimalla, niin olihan sitä tartuttava toimeen ja avattava saunan lukittu ovi tilapäisvälinein… Lopulta kaikki soopalaiset saunoivat makoisissa löylyissä jättämättä jälkeäkään saunan omavaltaisesta käyttöönotosta.
Reitti Pältsastuganilta Kuohkimalle on merkitty todella hyvin. Suunnistustaitoa välillä ei tarvitse. Vaellusreitin välittömässä läheisyydessä kulkee moottorikelkkareitti. Suurimpien purojen ylitse menee sillat, joiden luulisi kestävän kevään tulvatkin. Väliä pidimme erityisen tylsänä, loivaa nousua ja laskua eikä kummoista nähtävää paljon nähneelle ryhmällemme. Reitti oli huomattavasti kevyempi kulkemaamme suuntaan.
Kämpällä söimme lounaan ja päivällisen peräjälkeen. Ruokailtuamme aloimme saunan lämmitykseen. Soopalaiset saunoivat ja olivat mielissään löylyistä. Seuraamme liittyi illan aikana kaksi vaeltajaa, joille tarjosimme avosylin tilaa viereltämme laverilta. Toivottavasti annoimme hyvän kuvan Soopasta. Yö tulee olemaan hyvin ahdas ja kuuma. Ryhmän tytöt laulavat päivä päivältä kauniimmin. Tuntuu siltä, että heiltä löytyy sopiva laulu tilanteeseen kuin tilanteeseen.
Kämpän lämmössä paistoimme letut ja viimeiset nakit. Letut saivat poikkeuksellisen hyvän kuorrutuksen, mustikkasurvosta ja juoksevaa hunajaa. Tämän luulisi maistuvan myös kaupungissa. Kirjoittajan yöstä on tulossa lyhyt mutta sitäkin kuumempi ja kosteampi. Siirtyminen saunan lauteille tuntui hyvältä ratkaisulta kämpän ahtautta kammoksuvan päässä.
Otso Rantanen

7. päivä

Heräsimme tuskaisen hikisen kämppäyön jälkeen. Eräs meistä oli siirtynyt saunaan tilan puutteen ja kuumuuden ajamana. Aamulla pakkailimme rauhassa, söimme lisää lettuja ja läksimme matkaan puolen päivän aikoihin. Matkalla tapasimme monen näköisiä päiväretkeilijöitä. Meiltäkin kysyttiin, josko olisimme matkanneet laivalla rajapyykille. Mallan kyynelten putoillessa putouksella pidimme lounastauon. Toinen ruokaryhmä maustoi keittoaan muodikkaasti väinönputkella. Illansuussa valloitimme vielä Saanan enemmän tai vähemmän reippaina. Yösijan meille tarjosi pienen raivausoperaation jälkeen bunkkeri. Pehmustusta saimme vielä keltaisten muoviputkien puolikkaista. Yöstä tuli mitä makoisin.
Elina Nuortimo